Tässä Hyvän äänen perusteet -artikkelisarjan kirjoituksessa keskityn yhteen musiikkituotannon mielenkiintoisimpaan ja haastavimpaan vaiheeseen, miksaukseen. Olemme siis edenneet tuotannossa sävellyksen, sovituksen ja äänityksen kautta seuraavaan tuotantovaiheeseen, miksaamiseen. Miksaaminen on musiikin tuotannon tärkeä työvaihe; huonolla miksauksella voidaan pilata hyväkin äänitys, hyvällä miksauksella saadaan äänityksen laatua vielä hiukan parannettua. Miksaamisessa tärkeää on hyvät kuunteluolosuhteet; mitä neutraalimpi ja luonnollisempi käytettävissä oleva huone ja äänijärjestelmä on, sitä parempi lopputuloksesta voidaan saavuttaa. Jos huoneen akustiikka tai äänijärjestelmä ei ole neutraali eli taajuusvasteeltaan ja dynamiikaltaan luonnollinen, voi miksaukseen jäädä virheitä. Jos huone tai äänijärjestelmä korostaa bassoja ja diskantteja voi miksauksen basso ja diskantti olla vaimeammat koska miksaaja säätää äänen korvalleen mieleiseksi ja miksaus toimii siis tilanteissa joissa on basso ja diskantti korostettu, kuunneltaessa miksausta normaalilla taajusvasteella jää basso ja diskantti vaimeaksi. Kuuntelutilan tulee myös olla mahdollisimman hiljainen eikä siellä saisi olla häiritseviä taustaääniä jotta voidaan mahdollisimman tarkasti ja analyyttisesti kuunnella ääniraidoille tallennettua ääntä.
Työstettävä materiaali vaikuttaa siihen miten miksaus on hyvä tehdä; akustinen ja klassinen musiikki halutaan yleensä mahdollisimman luonnollisen kuuloiseksi kun taas pop- ja rock-musiikki voi olla räikeämpää. Akustista ja klassista musiikkia miksatessa yleensä tarvitaan ekvalisointia eli taajuuskorjausta, panorointia eli äänen asettelua stereokuvassa, kompressointia eli dynamiikan korjausta ja kaiuttamista eli akustiikan tai tilan tunnun luomista. Kaikkia säädöt ovat erittäin hienovaraisia ja tähtäävät vain mahdollisimman luonnollisen ja häiriöttömän soinnin luomiseen. Ekvalisointia voidaan tarvita vaikka poistamaan äänityksestä sivuääniä kuten tuulettimien hurinaa, liikenteen aiheuttamia matalia sivuääniä. Yleensä esimerkiksi liikenteen tai ilmastoinnin aiheuttamat sivuäänet voidaan poistaa tai ainakin minimoida leikkaamalla matalia taajuuksia äänitetyiltä raidoilta joissa häiriöt kuuluvat. Joissain tapauksissa voidaan haluta hiukan lisätä ääneen kirkkautta, bassoa tai keskiääntä ekvalisoimalla, tämä tulisi kuitenkin tehdä hyvän maun mukaisesti ja siten että tuetaan tallenteen omaa soundia. Vastaavasti tallenteen dynamiikkaa voidaan tarvittaessa säätää; joissakin tapauksissa voidaan haluta äänitteen hiljaisia kohtia hiukan vahvistaa jotta saadaan äänitteen yleisvoimakkuus miellyttävälle tasolle ja voidaan kuunnella musiikkia myös hiljaisella voimakkuudella ilman että musiikin hiljaisimmat kohdat jäisivät tuolloin kuulumatta. Dynamiikkaa säädetään yleensä kompressoimalla ja tällöin puhutaan dynamiikan rajoittamisesta; poistetaan äänitteessä mahdollisesti olevat äänen voimakkuuden vaihtelut jotka eivät ole luontevia, eli vaikka huiluäänityksessä äänen voimakkuus voi vaihdella kun artisti kääntää päätään ja huilua toiseen asentoon ja tällöin huilun ääni voi hiukan hiljentyä tai vahvistua. Samoin myös laulua äänitettäessä artisti ei aina voi tarkasti säätää omaa äänen voimakkuuttaan tasaiseksi ja voi äänityksen aikana kääntää päätään jolloin äänen voimakkuus tallennuksessa muuttuu. Lopulliseen musiikkituotteeseen ei välttämättä haluta satunnaisia äänen voimakkuuden vaihteluita ja siksi dynamiikkaa rajoitetaan sopivasti. Tarvittaessa dynamiikkaa saadaan lisättyä hiljentämällä tai vahvistamalla ääniraidan ääntä halutuissa vaiheissa musiikkia, tämä tapahtuu miksausautomaatiolla joka on mahdollista nykyaikaisilla tietokoneisiin ja ohjelmistoihin perustuvilla järjestelmillä. Kun äänen taajuusvaste ja dynamiikka on saatu miellyttäväksi ja mahdolliset häiriöt minimoitua, aletaan keskittyä miksauksen stereokuvaan ja tilaan. Joissain tapauksissa stereokuvaa ei tarvitse säätää jos on käytetty sellaista äänitystekniikkaa jossa stereokuva ja tila tallennetaan jo äänitysvaiheessa. Stereokuvasta yleensä halutaan erotteleva, selkeä ja luonnollinen. Stereokuvaa säädettäessä on hyvä ajatella kuinka instrumentit ja esiintyjät olisivat sijoittuneita live-tilanteessa ja asetella äänet stereokuvassa vastaavasti. Selkeyden kannalta on hyvä ettei montaa instrumenttia soi juuri samassa kohdassa stereo-kuvaa. Tilaa voidaan miksauksessa säätää lisäämällä kaikua ääniraidoille. Akustisessa ja klassisessa musiikissa voi olla jo tilaa tallentunut äänitettäessä ja miksauksessa voidaan halutessa hiukan korostaa tuota tilaa. Ääniä voidaan sijoitella stereo-kuvassa lähemmäksi ja kauemmaksi säätämällä kyseisen raidan kaikua ja hiljentämällä suoraa eli kuivaa ääntä.
Pop- ja rock-musiikissa on aivan erilaiset lähtökohdat miksauksen kannalta kuin akustisessa ja klassisessa musiikissa. Pop- ja rock-musiikissa ei välttämättä haluta luonnollista sointia vaan voidaan saavutta mielenkiintoisia ja hyvältä kuulostavia tuloksia kokeilemalla hiukan rajumpia säätöjä. Miksauksessa tarvittavien työkalujen määrä on laajempi kuin akustisessa ja klassisessa musiikissa; tarvitaan perusasiat eli ekvalisaattorit, kompressorit, panoroinnit ja kaiut, mutta voidaan käyttää myös efektejä kuten säröt, digitaaliviiveet, chorus, flanger, phaser, erilaiset suodattimet ja kaiutin mallinnukset. Aluksi miksauksesta poistetaan häiriöt kuten akustisessa tai klassisessa musiikissa ja sitten aletaan miettiä eri instrumenttien sointia. Tuota sointia voidaan värittää efekteillä kuten chorus tai särö (distortion). Erilaisia efektejä on paljon ja onkin hyvä hiukan kokeilla kuinka ne vaikuttavat ääneen ja lopulliseen miksaukseen. Hyvä miksaus kuulostaa kiinnostavalta, selkeältä, instrumentit ja äänet soivat keskenään hyvin, erottuvat selkeästi ja tukevat toisiaan. Selkeyttä miksaukseen saa jakamalla raidat taajuusalueelle ja stereokuvaan omille paikoilleen siten että ne häiritsisivät toisiaan mahdollisimman vähän; bassa ja bassorumpu ovat molemmat taajusvasteeltaan matalalla alueella ja yleensä stereokuvassa keskellä, bassorumpuun voidaan kuitenkin lisätä hiukan keskiääntä jotta saadaan se paremmin erottumaan soivasta bassosta. Akustiset kitarat ja rumpujen pellit soivat samoilla taajuusalueilla, mutta ne voidaan sijoitella stereokuvassa erilleen jotta kaikki erottuisivat lopullisessa miksauksessa mahdollisimman hyvin. Ääniä voidaan myös erotella ajallisesti eli eri raidoille voidaan laittaa pieniä viiveitä jotta ne eivät soisi täsmällisen yhtäaikaisesti. Elävää musiikkia tallennettaessa soittimien ajastukseen voidaan jo vaikuttaa äänitystilanteessa ja monesti luonteva eriaikaisuus saavutetaan pelkästään äänitettyä soittoa kuunnellessa ja tarvittaessa soittamalla osia uudelleen.
Miksaaminen on siis herkkä työvaihe ja on tärkeää tehdä se oikein, tallennettua ääntä ja kappaleen tyyliä kunnioittaen. Hyvällä miksauksella saadaan tallennettua ääntä vielä hiukan parannettua, huonolla miksauksella voidaan pilata tallennettu ääni. Työstettävästä materiaalista riippuu halutaanko luonnollinen miksaus vai haetaanko jotain hiukan erikoisempaa sointia joka kuulostaa luontevalta. Tulevissa artikkeleissa keskitytään hiukan enemmän äänisuunnitteluun ja siihen liittyvään tekniikkaan. Äänisuunnittelulla tarkoitetaan miksausvaiheessa sitä että suunnitellaan tarkasti miten eri raidoilla olevaa äänimateriaalia prosessoidaan jotta saavutetaan kiinnostavalta kuulostava lopputulos. Seuraava artikkeli keskittyy editointiin ja masterointiin, eli siihen mitä musiikkikappaleelle tapahtuu miksaamisen jälkeen.