Hyvän äänen perusteet – hyvät toimintatavat

Hyvän äänen perusteet – artikkelisarjassa olen käsitellyt periaatteita ja toimintatapoja musiikkituotannon kaikista vaiheista jotta voidaan saavuttaa musiikille teknisesti mahdollisimman hyvä laatu. Ohessa vielä yhteenvetona asioita musiikkituotannon vaiheista joilla voidaan saavuttaa mahdollisimman hyvä kuulijakokemus ja tekninen laatu.

Kaikki alkaa sävellyksestä. Sävellystyön alkuvaiheessa on vaikeaa sanoa tuleeko kappaleesta hyvä eikä ole toimintatapaa tai kaavaa jolla voitaisiin varmistaa että tehdään hyvä sävellys. Säveltäminen ja musiikin kokeminen perustuu hyvin paljon tuntemuksiin, ”fiiliksiin” ja luovuuteen, ”inspiraatioon”. Omaa tuotantoa jälkeenpäin analysoidessani olen tullut siihen tulokseen että parhaimmat sävellykset ovat tulleet kun sävellyksen ajankohtana on hyvä olo; säveltämistä ei kannata tehdä väsyneenä ja stressaantuneena, luovuus ei silloin ole parhaimmilaan vaikkakin monet puhuvat luomisen tuskasta ja siitä kuinka teos silloin hioutuu timantiksi. Luovaan työhön vaikuttavat monet asiat kuten elämän kokemus, elämän tilanne, väsymys, onnellisuus, kiire, stressi tai rahatilanne. Toki säveltämistä voi tehdä analyyttisesti ja ”matemaattisesti”, mutta lopputulosesta silloin välttämättä tule yhtä yhtenäinen ja luonteva kuin spontaanissa luovassa tapahtumassa. Kun olosuhteet ja mieliala ovat sopivat, voi hetkessä syntyä hyvin mielenkiintoinen sävellys tai idea, jota voi sitten myöhemmin ”hifistellä”. Itse koen että parhaimmat sävellykseni ovat juuri syntyneet mukavalla hetkellä ja kun peruskappale tai sen idea on hyvä voi siihen tehdä lisäyksiä ja muutoksia jälkeenpäin, hyvä idea on kuitenkin aina tärkeää. Kuulija kokee hyvän sävellyksen tuoreena, jollain tavalla yllättävänä ja mielenkiintoisena ja siitä jää aina jotain mieleen. Kuulijasta riippuu millaiset asiat jäävät mieleen, toisille voi jäädä rytmit, toisille melodiat, harmoniat tai sointi tai vaikka kappaleen esittäjä tai kappaleen esitys. Yleensä hyvä sävellys sisältääkin mielenkiintoisia melodioita, rytmityksiä, harmonioita ja sointusiirtymiä. Sävellyksen moniputkaisuudesta riippuu mitkä asiat voivat kuulijalla jäädä mieleen; yleensä selkeä rytmi ja melodia ovat helppoja ”korvamatoja”, liian monimutkaiset rytmit tai molediat eivät yleensä jää tavallisella kuulijalla mieleen. Monesti luovassa työssä päteekin sääntö ”yksinkertainen on kaunista”; on hyvä pitää kappale selkeänä eikä siihen tarvitse ympätä kaikkia musiikin teorian kikkoja kerralla. Sävellys ei kuitenkaan saa olla liian yksinkertainen sillä silloin se ei ole mielenkiintoinen eikä välttämättä tarjoa kuulijalle tarpeeksi haastetta. Hyvä sävellys onkin mielestäni kompromissi kaikesta; riittävän selkeä jotta se jää mieleen ja riittävän monipuolinen että se tarjoaa kuulijalle mielenkiintoa, Hyvä sävellys myös yllättää kuulijan ja johdattelee kuulijaa, kuulija takertuu kuuntelemaan kappaletta ja haluaa kuulla miten se jatkuu.

Sävellys vaatii toimiakseen sovituksen. Musiikki voi olla mielenkiintoista ja hyvää yhdellä instrumentilla soitettuna tai soolona laulettuna, mutta sovituksen avulla voidaan hyvää sävellystä korostaa lisäämällä kappaleeseen erilaisia instrumentteja jotka luovat musiikkiin uusia rytmejä, harmonioita ja sointeja. Sovituksen laatiminen perustuu myös luovuuteen ja fiilikseen, mutta se voi olla myös hyvin analyyttistä ja laskelmoivaa. Sovitusta tehdessä voidaan testata kuinka erilaiset soittimet ja niille suunnitellut teemat sopivat kappaleeseen ja kuinka kappale muuntuu kun siihen lisätään instrumentti. Sovitusvaiheessa on myös hyvää pitää riittävä selkeys ja yksinkertaisuus mielessä, monesti parhaimmat kappaleet ovat sävellykseltään ja sovitukseltaan riittävän selkeitä mutta kuitenkin riittävän mielenkiintoisia, yllättäviä ja johdattelevia. Sovituksellisilla keinoilla voidaan kappaleeseen luoda lisää rytmiikkaa, harmonioita ja sointeja. Mielestäni jokaisella sävellykseen lisätyllä elementillä (instrumentti, lauluääni, tehoste) tulee olla selkeä tarkoitus ja sen tulee parantaa kokonaisuutta, muutoin elementtiä ei kannata lisätä koska se aiheuttaa vain ongelmia miksauksessa ja voi viedä turhaan tilaa loppullisessa miksatussa äänessä; on helpompi saavuttaa hyvä miksaus kun sovitus on riittävän selkeä.

Kun kappale on sävelletty ja sovitettu, valitaan instrumentit, soittajat ja laulajat ja suunnitellaan äänitys. Instrumenttien valinnalla on lopputuloksen kannalta paljon merkitystä; vaikka kyseessä olisi pianokappale on tärkeää miltä soittoon valittu piano kuulostaa ja kuinka hyvässä vireessä se on. Monesti instrumenttien valinnassa nähdään paljonkin vaivaa kun haetaan jotain tiettyä sointia; saatetaan valita instrumentti tarkasti ja vaikka uusia siihen kielet ja suorittaa viritys tavallista huolellisemmin. Samoin soittajien valinta vaikuttaa lopputulokseen, jokaisella soittajalla on oma ”tatsi” ja ”soundi” eli se miten hän instrumenttiaan käsittelee. Laulajan tai laulajien valinnassa merkittäviä asioita ovat äänen väri, ääniala ja tulkinta. Laulajan tulkinnalla tarkoitetaan kuinka laulaja esittää laulettavan tekstin ja melodiat; hyvät laulajat osaavat tulkinnalla lisätä tekstiin ja melodioihin sopivaa tunnelmaa.

Kun tarvittavat instrumentit, soittajat ja laulajat on saatu kokoon voidaan suunnitella miten äänitys olisi parasta toteuttaa. Valitaan äänitykseen sopiva paikka, joka on tarkoitukseen riittävän tilava ja tarjoaa sopivan akustiikan. Joissain tapauksissa äänitettävän tilan tulee olla neutraali eli mahdollisimman kaiuton ja tila ei saisi aiheuttaa äänittäviin instrumentteihin tai lauluun korostumia tai vaimentumia. On aina turvallista äänitellä neutraalissa tilassa sillä kaikua ja tilaa saa ääneen lisättyä miksauksessa. Joskus halutaan myös tallentaa luonnollinen tilavaikutelma ja silloin äänityspaikka tulee valita siten että sen koko ja akuustiikka ovat äänitykseen soveltuvia. Äänityspaikan lisäksi pitää suunnitella kuinka tallennus halutaan tehdä, äänitetäänkö kaikki instrumentit ja laulut kerralla vai erillisinä otoksina. Jatkotuotannon kannalta on aina hyvä jos kaikki äänet olisivat miksattavissa erikseen omina raitoinaan, mutta se ei aina ole mahdollista. Jos siis on mahdollista suorittaa äänitys instrumentti tai lauluääni kerrallaan, on helppoa miksausvaiheessa hienosäätää eri instrumenttien ja lauluraitojen ääntä. Kun äänitetään instrumentit ja laulut erikseen ei tarvita suurta äänityskalustoa, selvitään vähemmällä määrällä mikrofoneja eikä äänitysvaiheessa instrumentit pääse aiheuttamaan ongelmia toisten instrumenttien ääneen. Jos äänitetään kaikki instrumentit ja laulut kerralla, täytyy mirkofoneja olla riittävästi jotta äänet saadaan eroteltua omille raidoilleen. Yksi mahdollisuus on myös tehdä valmis tilaäänitys vaikka vain kahdella mikrofonilla stereona tai viidellä mikrofonilla monikanavaisena (5.1 ääniformaatti). Tilaäänityksessä mikrofonien sijoittelu täytyy suunnitella huolellisesti jotta saadaan äänestä riittävän selkeä kerralla ja sopiva määrä akustiikkaa tallennettavaan ääneen. Tilaäänitykset onkin parempi hoitaa aina viidellä mikrofonilla omille raidoilleen vaikka lopputulos olisikin 2 kanavainen steromiksaus; viidellä mikrofonilla äänitettäessä voidaan tilaa tallentavien mikrofonien ääntä säätää miksauksessa ja lisätä tai vähentää tilaa. Käytettävät mikrofonit on hyvä valita yhtä huolella kuin instrumentit; jokaisella mikrofonilla on oma sointinsa ja käyttötarkoituksensa. Instrumentteja tai lauluja äänitettäessä on hyvä käyttää suuntaavia yleismikrofoneja ja tilaäänityksessä on hyvä jos mikrofonin kuvio voidaan valita suuntaavaksi tai palloksi. Suuntakuviota käytetään aina kun halutaan tallentaa ääntä jostain tietystä suunnasta tai lähteestä tai jos äänitystilassa on häiriöääniä joiden tallentumista halutaan välttää. Pallokuviolla viiden mikrofonin monikanavaisella tekniikalla saavutetaan paras tilan tuntu äänitykseen. Pallokuviolla mikrofoni ottaa vastaan ääntä kaikista suunnista yhtä paljon ja yleensä myös mikrofonin taajuusvaste on tällöin paras; matalien taajuuksien erottelu on monesti parasta pallokuviolla äänitettäessä. Pallokuviota käytettäessä on tärkeää että tilassa ei ole häiritseviä ääniä koska nekin tallentuvat äänitteelle ja kaikkia häiriöitä ei välttämättä saada miksauksessa poistettua ilman että varsinainen instrumenttien tai laulajen ääni kärsisi.

Hyvin äänitettyä musiikkia on helppo miksata ja lopputuloksesta saa helposti hyvän. Miksauksessa usein poistetaan äänestä häiriötekijöitä, korostetaan tai muokataan joidenkin äänten sointia ja luodaan lopullinen stereokuva ja tila. Miksauksessa kannattaa ensin poistaa äänestä kaikki häiriötekijät ja ongelmat jokaiselta ääniraidalta kerrallaan; jos tallennetuilla raidoilla on ylimääräisiä huminoita tai kohinoita näitä voidaan poistaa ekvalisoinnilla matalia tai korkeita taajuuksia leikkaamalla. Jos ekvalisoinnin jälkeen ääniraidalla on vielä häiriöitä, voidaan raidan voimakkuutta säätä automatiikalla äänettömäksi silloin kun raidalla oleva instrumentti ei soita tai laulaja laula. Ääniraidoilla voi olla myös ”ongelmia” eli vaikka hetkellisiä äänen voimakkuuden vaihteluita, jotka kuulostavat miksauksessa häiritseviltä. Näitä ongelmia voidaan poistaa esimerkiksi kompressoimalla kyseisen ääniraidan ääntä. Tällöin saadaan esimerkiksi instrumentin tai laulajan ääni kuulostamaan tasaisen voimakkaalta ja äänen voimakkuutta voidaan paremmin hallita miksausautomatiikalla säätelemällä. Instrumentin tai laulajan nuottia voidaan myös tarvittaessa korjailla nykyaikaisilla ”auto-tune” prosessoreilla jolloin saadaan vireys säädettyä oikeaksi. Kun ääniraidoilta on saatu häiriöt ja ongelmat poistettua, voidaan kuunnella tarvitseeko instrumentin tai laulajan sointia säätää. Sointia voidaan säätää ekvalisoinnilla korostamalla tai hiljentämällä taajuuksia tai vaikka erilaisilla ”efekteillä” prosessoimalla. Miksauksessa kannattaa tässä vaiheessa muistaa että yksinkertaisuus on kaunista eikä kannata lisätä raidoille efektejä ellei sillä ole soinnin ja lopputuloksen kannalta erityistä merkitystä. Kun ääniraitojen äänet on saatu soimaan halutulla tavalla, on aika keskittyä miksauksen balanssiin; instrumentit, laulut ja tehosteet tulee saadaa soimaan tasapainoisesti ja siten että lopullisesta äänestä voi kuulla kaikki yksityiskohdat. Miksaaminen on yleensä hyvin analyyttistä ja matemaattista, mutta voi olla myös hyvin luovaa ja innovatiivista; analyyttisellä ja lähes matemaattisella lähestymisellä saavutetaan lopputulokseen selkeyttä ja luovuudella sekä innovatiivisuudella saavutetaan yllättäviä ja mielenkiintoisia sointeja. Miksausvaiheessa pitää ajatella moniulotteisesti ja säätää ääniraitojen voimakkuudet ja stereokuva siten että kaikki erottuisivat lopullisessa tallenteessa mahdollisimman hyvin. Selkeyttä saadaan kun erotellaan samoilla taajuuksilla soivat raidat stereokuvassa hiukan erilleen. Voidaan myös rajoittaa joidenkin ääniraitojen taajuuskaistaa ekvalisaattorilla leikkaamalla haluttuja taajuuksia ja näin saadaan tilaa toisille instrumenteille. Selkeyttä voidaan myös saavuttaa asettelemalla ääniraidoille erilaisia tiloja; jotkut äänet voivat olla ”takana” ja niissä voi olla enemmän kaikua ja toiset äänet voivat olla ”etualalla” ja niissä voi olla vain vähän kaikua.

Kun on saavutettu tasapainoinen miksaus, on jäljellä editointi ja masterointi. Editoinnissa leikataan kappaleen alusta turha tila pois; jätetään kappaleen alkuun 0,5 – 1,0 sekunttia tyhjää ja kappaleen lopusta leikataan tyhjä aika pois ja tehdään tarvittaessa hiljennys ”fade-out”. Masteroinnissa voidaan vielä tehdä lopulliseen sointiin pieniä hienosäätöjä ekvalisaattorilla. Masteroinnissa yleensä leikataan 40 hertsiä ja sitä matalempia taajuuksia jotta saadaan turhat huminat poistettua ja kompressointi toimimaan paremmin. Kappaleen tyylistä riippuu kuinka paljon kompressointia eli dynamiikan rajoitusta tarvitaan ja halutaanko lopullinen sointi tasaisen voimakkaaksi vai mahdollisimman dynaamiseksi. Dynamiikkaa ei kannata rajoittaa liikaa, sillä silloin lopputuloksesta tulee lattea ja korva väsyy tälläiseen ääneen nopeammin. Kun dynamiikkaa on riittävästi, kappaleen eri vaiheet erottuvat selkeämmin ja lopputulosta on mielenkiintoisempaa kuunnella. Akustisella ja klassisella musiikilla dynamiikkaa onkin hyvä rajoittaa ihan minimaalisesti, hyvä jos ollenkaan. Pop-ja rock-musiikilla voidaan hakea kompressoinnilla mahdollisimman voimakasta sointia ja jätetään dynamiikkaa sen verran että kappaleen osat erottuvat hiukan toisistaan. Kokonaista julkaisua (esimerkiksi CD-levyä) masteroitaessa on vielä kuunneltava eri kappaleiden välisiä voimakkuuseroja ja säädettävä yleisvoimakkuus ja dynamiikka kappaleiden välillä sopivaksi; levyn kappaleilla voi olla voimakkuuseroja ei kuitenkaan niin paljoa että kuulija haluaisi säätää vahvistimen voimakkuutta levyä kuunnellessaan. Kokonaisen julkaisun masteroinnin yhteydessä luodaan kappaleille soittojärjestys ja säädetään kappaleiden väliin jäävää aikaa jotta saadaan kappaleet soimaan luontevasti yksi toisensa jälkeen ja lopulliselle julkaisulle tulee oma ”fiilis” musiikin tyylin mukaisesti.